keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Hei vaan kaikki!

Olen ollut pakollisella tauolla bloggailusta, tietokone nimittäin kärähti jatkuvan käynnissä olon seuraksena. Nyt kone on korjattu ja toimii, saa nähdä kuinka kauan..

En vaan kertakaikkiaan luota teniikkaan, se pettää silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Ajatelkaa vain autoa pakkasaamuna, pakastinta täynnä joulu-leipomuksia, sähköhellaa aatonaattona (kinkku!)..
Miten ne ajatukset alkavatkin niin suuntautua kohti joulua, vaikka ikkunasta vilkaisemalla voisi päätellä elävänsä syyskuuta. Olen jo ehtinyt kehittäämään joka jouluisen askartelu stressini, mitä kaikkea koristuksia lahjoja leipomisia..

Jospa saisin valmiiksi seimen jonka aloitin jo kolme joulua takaperin! Huovutan parhaillaan härkää mutta villat alkavat olla vähissä kuka tietää mistä saisi oulunseudulla ostaa edullisia villoja ? Sinooperiin en aio edes vilkaista.

Tänä iltana aion kuitenkin vain käpertyä pikkuisen merimiespukuisen pojan kanssa viltin alle sytyttää kynttilän ja murustella sohvalle pipareita <3

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

farkkujen rääkkäys

Kahdet farkut:



eivät enää miellytä silmää




Yläpuolella olevat jo kertaalleen kavennetut vaaleat farkut joissa on selkeitä kulutuksia.
Näiden väriä haluan hieman rikkoa ja poistaa joitain iki-tahroja.





Näitä lasten farkkuja ei ole käytetty kertaakaan, en vaan tykkää.




Vähän halpaa kloritti pitoista puhdistus ainetta kumihanskat ja sumute pullo.
Aloitin sumutepullolla jossa oli noin puolet vettä ja puolet kloritia.
ja lisäsin
ja lisäsin
pikkuhiljaa väri alkoi lähteä.
Kaatelin kuitenkin varovasti suoraan pullosta muutamia läiskiä kumpiinkin housuihin.


Ja tässä lopputulos :



Väri rikkoutui aika sopivasti, mutta kaipaa ehkä vielä joidenkin kohtien uusinta käsittelyä.


Ja nämä:





Ihanat <3





100 % jotain kumilätkä sai läheä, ja nämä todella tulee käyttöön.
Kummatkin farkut jäävät odottamaan kavennusta mutta puetaan päälle sitä ennenkin!

torstai 10. syyskuuta 2009

Äidin univirsi




Aamulla on pakattava reppuun lasten varahansakat. Ja vaihtovaatteet ja peitto.
Tyyny ja unirätti. Nenäliinoja ei saa unohtaa. Eikä pikkulusikkaa!
Silitä punainen paita, etsi villasukat, heitä kurahousut pesukoneeseen, parsi
tuulitakin sauma, osta vaippoja, etsi vaunujen sadesuoja, kastele taatelipalmu,
etsi toista kotiavainta, palauta kirjston kirjat, varaa aika hammaslääkärille,
laita traktorin kauha paikalleen, korjaa nukenrattaat, etsi intiaanipäähine,
muista Iidan synttärilahja, tee makaronilaatikkoa pakkaseen, soitapesukoneen-
korjaajalle ja löytötavaratoimistoon, lainaa naapurilta termospullo
ja osta raskaustesti!







Teksti: Tittamari Marttisen kirjasta äidin karkkipäivä

torstai 27. elokuuta 2009

Willit wiinimarjat


Kanervikko punertaa, kukka lehden varistaa.
Mustikoista tummuu suu,
kesä jää, on elokuu.



Mustikka-aikaan tuoreet ovat parhaita!




mutta myös piirakka maistuu






Kosminen näkymä viinimarja mehuun



Mehun marjat poimimme metsään villiintyneistä pensaista, ja raunioituneen talon pihapiiristä.
Kiitokset sille tuntemattomalle joka ne aikanaan istutti!